Lahti
Toiseen kilpailuun valmistauduin jo paremmin. Olin Minna Uuraisen vetämällä koiratanssin lyhytkurssilla loppukesällä. Koreografia kehittyi jo huomattavasti ja päätin vaihtaa freestyleen. Musiikki vaihtui toiseksi hitaaksi kantrivalssiksi Tennessee Waltz. Ennen kilpailuja ehdin olla jo muutaman kerran Jaana Sääskilahden sunnuntaitanssikurssilla. Siellä on harjoiteltu paljon esiintymistä eri musiikkien tahtiin. Joitakin ongelmia tuli ohjelmassa. Kira ei tehnyt kaikkia pyörähdyksiä oikein ja loppuhuipennus latistui. Kiran piti lopussa peruuttaa usean metrin päähän, sitten meidän piti pyörähtää yhtä aikaa ja Kiran istua kurreasentoon. Virheiden takia musiikki loppui ennen kuin ohjelma oli valmis.
Tuomari Nadja Böckermanin pisteet: Määrä 39, Laatu 40, Kumppanuus
39, Koreografia
41. Yhteensä 159 pistettä.
Kommentit: Rauhallinen ohjelma, jossa kuitenkin
niukasti liikkeitä. Hillittyä ohjausta, hyvin tuotu
musiikin tunnelmaa. Innokas koira, joka hieman vinkuu
läpi ohjelman.
Tuomari Susanna Ekblomin pisteet: Määrä
40, Laatu 38,
Kumppanuus 40, Koreografia 42. Yhteensä 160 pistettä.
Kommentit: Kauniisti rakennettu ohjelma, ohjaaja
liikkui siihen hyvin. Koira osasi liikkeet suht
itsenäisesti. Hieman kitinää.
Tuomari Katja Tammisen pisteet: Määrä 40, Laatu
40,
Kumppanuus 39, Koreografia 40. Yhteensä 159 pistettä
Kommentit: Hieman lisää variaatiota saisi ohjelmasta
mielenkiintoisemman. Musiikki sopi koirakolle.
Tulos ALO H, 159,33 pistettä.