Kira täytti 10 vuotta
Tällä sivulla yritän kertoa, millainen Kira on täyttäessään 10 vuotta ja mitä kaikkea se jo on saavuttanut ja mitä kaikkea se puuhailee.
kleinspitz RTK2 RTK3 RTK4 FI MVA Tirhan Under Current
Tällä sivulla yritän kertoa, millainen Kira on täyttäessään 10 vuotta ja mitä kaikkea se jo on saavuttanut ja mitä kaikkea se puuhailee.
Käymme päivittäin noin tunnin lenkillä. Yleensä menemme metsään, missä koirat voivat juosta vapaina. Nykyään usein käydään ensin kaikki yhdessä lenkillä ja sitten Seppo menee Sindin kanssa kotiin ja minä teen vielä reippaamman lenkin Kiran ja Tytin kanssa. Kerran pari viikossa käymme ostoksilla ja samalla lenkillä, silloin yleensä koirat flexissä. Koiratkin tuntuvat tykkäävän, kun pääsevät välillä jonnekin muualle ulkoilemaan.
Kira ulkoilee myös omassa aidatussa pihassa. Hyvällä säällä pidempään, huonolla lyhyitä aikoja. Treenataan kaikenlaista ja leikitään ja saavat juoksennella oman halunsa mukaan.
Nykyään Kira vain käväisee välillä "patiolla", minne pääsee luukusta aina halutessaan. Tytti viihtyy siellä enemmän. Patio on aidattu ja kooltaan n. 4x10 m. Sieltä näkee maantielle ja osittain naapureiden pihoihinkin, joten välillä on haukuttava. Öisin väliovi on kiinni ja koirat ovat makuuhuoneessa ja aika usein Tytti täytyy laskea ulos aikaisin aamulla ja joskus keskellä yötäkin. Kira ja Sindi pärjäävät normaalisti yön yli.
Koirani ovat todellisella sekaruokinnalla. Aamulla saavat yleensä raakalihapullia tai Mushin pennuille tarkoitettua BARF-ruokaa, jota olen ostanut 10 kilon laatikossa. Ruoka on pakastettu n. 230 g levyinä, josta riittää kolmelle kleinille kahdeksi aamupalaksi. Lisään ruokaan B-vitamiinia tai karvanlähtöaikaan Biotiinia. Joskus saavat keitetyn kananmunan lihan seassa tai jotain koirien säilykeruokaa. Vararuokana on Pedigreen annospusseja. Kuvassa on Oscar-lihapullia ja keitettyä kananmunaa.
Päivällä koirat syövät sitä, mitä itsekin syödään ja kaikki tuntuu kelpaavan. Voimakkaasti maustettuja ruokia ei anneta, joskus saatan huuhdella huonoista lihapaloista/läskistä enimmät mausteet pois. Yleensä päiväruoka on aika vihannespitoista ja sisältää myös riisiä tai pastaa tai perunaa ja lihaa tai kalaa sen verran, että ruoka kelpaa koirille. Lisäksi porkkanaraastetta ja muuta raakasalaattia. Kuvassa on broileria, kaura-riisiä ja kaali-porkkanaraastetta. Päiväruokaan lisään nivelravinteita, tällä hetkellä vuoropäivinä Jahti&Vahti nivelravinnetta ja Biofarmab Jointbuilderia.
Illalla koirat saavat itse tekemääni "täysravintopannukakkua" ja lisäksi jotain purtavaa, esim. kuivakalaa tai Pedigree-keksin. Kerran viikossa Dentastix-tikut. Alla pannukakun resepti, sitä voi vaihdella tarpeen mukaan. Pellillisestä tulee kolmelle kleinille iltapala 20 päiväksi.
vehnäjauho, erikois | 150 g | Ensin sekoitetaan vehnäjauhot ja kaurahiutaleet ja lisätään vettä ja maito. |
kaurahiutaleet | 300 g | Annetaan turvota pari tuntia. Pitäisi olla puuromainen seos. |
jauheliha (broileri) | 200 g | Lisätään jauheliha ja munat sekä calciumia ja magnesiumia. |
muna | 4 kpl | Levitetään pellille tasaiseksi kerrokseksi. |
calcium balans | 10 g | Paistetaan uunissa n. 225 astetta puoli tuntia, annetaan olla uunissa |
kevyt maito | 4 dl | toinen puoli tuntia. Leikataan palasiksi ja pakastetaan sopivina annoksina. |
Lisäksi koirat saavat vielä makupaloja. Harjoittelun yhdeydessä usein Oscar-kissan kuivamuonaa. Kaikesta mitä syö, on annettava koirille maistiaiset. Ja kaikki kelpaa... Pienet omenan, banaanin tai apelsiinin palat maistuvat. Kaurakeksit ovat oikein erikoisherkkua.
Tokossa tavoitteena oli saavuttaa TVA. Se olisi saattanut onnistuakin, jollei elokuun alussa 2015 olisi muutettu sääntöjä. Uudet säännöt aiheuttivat niin paljon lisähaasteita, että lopulta luovutin. Parhaaksi tulokseksi EVL:ssä jäi 254 pistettä. Kaikkiaan ehti kilpailla EVL:ssä 16 kertaa, joista tuli 3 kakkostulosta ja 3 kolmostulosta. Kira voitti Pienpystykorvat ry:n "vuoden tokopystis"-tittelin vuosina 2013, 2014, 2015 ja 2016.
Nyt on vakaa suunnitelma jatkaa tokoilua AVO-luokassa. Tuli yllättäen sääntömuutos, joka mahdollistaa yli 10 vuotiaan koiran siirtymisen alempaan luokkaan. Kiralla jäi aikoinaan koulutustunnukset saamatta ja nyt saatiin uusi mahdollisuus hankkia ainakin TK2 ja ehkä myös TK3.
Kira aloitti kilpailemisen syyskuussa 2011 ja kilpaili miniykkösissä 13 kertaa. Kakkosiin siirryttiin heinäkuussa 2012 ja siinä kisattiin 21 kertaa. Kolmosiin siirryttiin kesäkuussa 2014. Kolmosissa ehdittiin kisata 24 kertaa ja saatiin vain 2 puhdasta nollatulosta. Viimeiset kilpailut olivat heinäkuussa 2015. Pari viikkoa sen jälkeen Kira loukkasi agilitytreeneissä polvensa ja agilityharrastus loppui siihen. Saa joskus hyppiä matalia esteitä ja tehdä putkia ja puomia. Oli ehdottomasti Kiran mieluisin harrastus, mutta en uskalla riskeerata polvea.
Rally-tokosta on tullut Kiran päälaji. Ensimmäiset kilpailut olivat marraskuussa 2011 ja RTK1 tuli syyskuussa 2013 suoraan kolmen kilpailun jälkeen. RTK2 saatiin neljän kilpailun jälkeen toukokuussa 2015. RTK3 vaati myös 4 kilpailua ja se tuli helmikuussa 2016. RTK4:een tarvittiin 6 kilpailua ja Kira sai sen ensimmäisenä kleinina marraskuussa 2017. Sen jälkeen on yritetty rallitokovalion arvoa ja yksi tulos puuttuu vielä, viimeksi jäi yhden pisteen päähän.
Suurin saavutus Kiralla on ollut Salpausselän kennelpiirin piirinmestaruus 100 pisteen tuloksella vuonna 2018.
Pienpystykorvat ry:n mestaruuskilpailun Kira voitti vuosina 2013 ja 2017. Vuoden rally-tokopienpystis-kilpailun Kira voitti vuosina 2015 ja 2018.
Uusin laji on koiratanssi. Siinä kilpailin Kiran ja Tytin kanssa ensimmäisen kerran tammikuussa 2019. Eka yritys oli htm, mutta Kiran kanssa kokeilin syksyllä freestylea ja sille se taitaa sopia paremmin. Nyt ollaan sunnuntaisin tanssikurssilla ja maaliskuussa olisi tarkoitus taas kilpailla.
Noseworkiakin on kokeiltu. Kira on innokas etsimään ja noutamaan esineitä. Noseworkissa siitä tuntuu olevan enemmän haittaa. Huone-etsintä ja ajoneuvoetsintä sujuvat aika hyvin, mutta laatikkoetsintä ei ollenkaan. Kiraa ei kiinnosta haistella laatikoita ja jos se löytää oikean, se yrittää runtata sen kasaan. Ja jos suinkin mahdollista, se yrittää noutaa hajun eikä tyydy ilmaisemaan sitä istumalla.
Kira ja Tytti innostuvat välillä leikkimään keskenään. Leikki muuttuu rajummaksi, kun niillä on juoksut. Nykyään juoksut huomaakin siitä, että ne nujuavat jatkuvasti keskenään. Sindi on rauhoittunut iän myötä eikä ole koskaan oikein leikkinyt nuorempiensa kanssa. Illalla Sindi on tarkkana, että hän tulee iltapissalta ensimmäisenä ovesta sisälle, muulloin nuoremmat tunkevat edelle.