Sindi, Kira ja Tytti

Olimme keskiviikkona illalla rallytokon möllikisoissa. Tytti ei oikein ollut oma itsensä, mutta ajattelin sen johtuvan helteisestä säästä. Kisapaikkana hiekkakenttä, johon aurinko oli paistanut koko päivän. Radan ensimmäinen kyltti oli peruutus seuraten. Se ei onnistunut ollenkaan, vaikka uusittiin. Tytti kuitenkin paransi, kun edettiin radalla. Radalla oli hyppykin, eikä se aiheuttanut ongelmia eikä merkille lähetyskään. Radan jälkeen palkitsin Tytin nameilla ja se söi ne, mutta vinkaisi jossain vaiheessa. Muutenkin se näytti vaisulta ja kannoin sen autolle. Laskin Tytin maahan ja se kävi pissalla ja näytti pirteämmältä. Vinkaisi kuitenkin taas. Autossa oli ikkunat ja takaovi auki ja se tuntui suhteellisen viileältä tuulen ansiosta. Kävin Kirankin kanssa tekemässä radan ja se meni vähän paremmin, vaikka sillekin tuli virheitä. Annoin koirille normaalit iltanappulat ja herkkutikun puoliksi ja molemmat söivät omansa.

Kun tultiin kotiin, huomasin, että Tytti kävelee jäykästi selkä köyryssä ja pää alhaalla. Häntä oli kuitenkin selän päällä. Niskan lihakset tuntuivat kovilta samoin kuin vatsa. Antoi hyvin hieroa ja painella itseään joka puolelta eikä se tuntunut sattuvan mistään kohdasta. Oli illan pääasiassa omassa boksissaan makuuhuoneessa. 

Torstaina aamulla Tytti oli edelleen kipeä eikä ruoka maittanut, mutta yritin väkisin syottää sille raakaa lihaa, johon olin lisännyt vettä. Sainkin sitä jonkin verran menemään kurkusta alas vaikka osa päätyi rintakarvoihin ja lattialle. Aamulenkki jäi kokonaan väliin.  Päätin soittaa Evidensian eläinlääkärille. Normaaliajat olivat täynnä, mutta sain Tytille päivystysajan klo 16.30. Tytti käveli sisään jäykästi selkä köyryssä.  Puolentoista tunnin perusteellisessa tutkimuksessa ei löytynyt mitään, mikä selittäisi kipuilun. Verinäytteessä ei ollut mitään erityistä, Urea ja ALT hyvin lievästi koholla. Ultraäänitutkimuksessa paljastui, että kohdunsarvessa on nestekertymää, mutta neste kirkasta eikä merkkejä märkäkohdusta. Yllättäen Tytti piristyi tutkimuksen aikana ja liikkui sen jälkeen normaalisti. Sai kaksi kipulääkepistosta, Buprefelican ja Onsior. Autolle mennessä tuntui kuin olisi koira vaihtunut. Tytti juoksi edellä lähimmälle ruohikolle pissalle ja sen jälkeen autolle. Olin ottanut sen iltaruoan mukaan ja yllättäen kotimatkan aikana Tytti söi kaiken.

Perjantaiaamuna lihapullat eivät kuitenkaan kelvanneet. Käytiin lyhyellä aamulenkillä ja jouduin kantamaan Tyttiä osan matkaa poispäin kotoa. Kotiinpäin käveli ihan hyvin ja kakatkin tuli tehtyä. Päivälläkään ei ruoka maistunut ja syötin pakolla vähän vedellä lisättyä lihaa. Iltanappulatkaan eivät kelvanneet, mutta söi keksin. Sai illalla Onsior-tabletin.

Lauantaiaamunakaan eivät lihapullat kelvanneet. Aamulenkillä jouduin taas vähän matkaa kantamaan poispäin kotoa. Päiväruoka, jossa oli aamulihapullat mukana, kelpasi jo hyvin ja illalla söi muutaman nappulan ja sai myös Onsior-tabletin kinkkuun käärittynä.

Sunnuntainakaan ei ruoka normaalisti maistunut, mutta aamulenkillä ei enää tarvinnut kantaa ja sai peltotiellä juosta vapaanakin.

Maanantaina alkoi olla jo normaali, ruoka maistui ja vahti jo pihallakin. Viikko on perjantaihin asti mennyt melko normaalisti, hieman vaisu kuitenkin vielä ja lenkillä välillä pysähtelee. Nyt 2 viikkoa myöhemmin Tytti on jo aivan normaali.

Keväällä 2020 kiinnitin huomiota Sindin pissaamiseen. Se pissasi aiempaa useammin ja pissaaminen kesti kauemmin. Kesäkuussa kävin sen kanssa Kalliolan eläinklinikalla. Tutkittiin pissa ja verinäytteet, mutta niistä ei löytynyt mitään selvää syytä pissaongelmaan. Muutin sen jälkeen Sindin ruokaa vähemmän lihaa, maksaa ja luuta sisältäväksi. Ongelma kuitenkin vähitellen paheni ja syyskuun lopulla käytiin uudestaan klinikalla. Nyt ultrassa rakossa näkyi limakalvomuutoksia, jotka viittaavat kasvaimeen. Lisäksi pissanäytteessä oli verta ja bakteereita. Ja nyt myös selvästi näkyi, kuinka huonosti pissaa tulee. Rakko oli varsin täynnä ja pissaa tuli vajaa teelusikallinen tipoittain. Sindi sai Kesiumia 10 päivän kuurin ja Metacamia 3-5 päivää. Hieman Sindi piristyi, mutta pissaaminen ei helpottunut. Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin Sindin oksentamiseen. Se oksensi useamman kerran oudon tummaa veristä oksennusta. Silloin päätin, että nyt on tehtävä vaikea ratkaisu. Aamulla se söi kevyen aamupalan ja lähdettiin lenkille kaikki yhdessä. Soitin lenkin aikana päivystävälle eläinlääkärille ja lenkin jälkeen lähdin hoitamaan viimeisen palvelun rakkaalle ystävälle.

Sindille oli vähitellen kasvanut maitorauhaskasvaimia. Kevättalvella 2015 Sindillä oli anaalirauhasvaivoja ja silloin pyysin eläinlääkäriä katsomaan myös vatsapuolta. Suositteli leikkausta juoksujen puolivälissä. Se jäi kuitenkin keväällä tekemättä. Elokuun alussa varasin leikkausajan elokuun viimeiselle päivälle. Aamulla ennen yhdeksää olin Sindin kanssa Kalliolan eläinlääkäriasemalla. Sindi nukahti nopeasti piston saatuaan. Pyysin samalla poistamaan hammaskiven. Lähdin Kiran ja Tytin kanssa reilun tunnin lenkille. Kävimme katsomassa Kalliolan koulua tai sitä mitä siitä on jäljellä. Ja jouduin toteamaan, että mitään ei ollut jäljellä. Jotain siellä vielä puuhattiin, mutta koulusta ei ollut jälkeäkään. Lenkin jälkeen kävin kysäsemässä, miten leikkaus on edennyt. Oli vielä kesken ja sanoivat, että Sindin voi noutaa vasta kahden paikkeilla. Ajoin kotiin syömään ja ruokkimaan Kiran ja Tytin. En malttanut odottaa kotona vaan puolenpäivän paikkeilla ajoin takaisin eläinlääkäriasemalle. Sindi oli juuri laitettu heräämiskoppiin ja sain istua sen vieressä. Sain nähdä haavan, joka oli yllättävän pitkä ja mutkitteleva, mutta siistin näköinen. Kasvaimia oli poistettu useammasta paikasta ja lisäksi Sindi oli steriloitu. Sain siinä hoito-ohjeita eläintenhoitajalta ja eläinlääkäriltä. Kaikki oli mennyt hyvin ja ohjeet sai onneksi myös paperilla. Sindi oli sikeässä unessa, välillä osoitti pieniä heräämisen merkkejä ja vilkaisi minua, mutta jatkoi unia. Se sai edelleen happea ja välillä epäilytti, että hengittääkö se ollenkaan. Taisin olla siinä pari tuntia, ennenkuin Sindi oli sen verran hereillä, että sain luvan lähteä sen kanssa kotiin. Kun sitten kannoin sen autoon pönttö päässä, se olisi väkisin halunnut vakipaikalleen ylähäkkiin. Pönttö päässä se ei onnistunut vaan joutui isompaan alahäkkiin.

Kotiin päästyä laskin Sindin nurmikolle pissalle. Pissat onnistuivat, mutta sitten täytyi kantaa sisään. Minua oli varoitettu, että pissaa voi vuotaa jonkin aikaa, mutta silti pissan määrä yllätti. Oli ainakin nesteytetty kunnolla leikkauksen aikana! Makasin sohvalla Sindi vatsan päällä, kun tunsin, että farkut kastuu. Sindi oli pyyhkeen sisällä, mutta pissa tuli sen läpi. Sindi tuli vähän tolkkuihinsa ja laskin sen lattialle, jolloin se yritti heti mennä makuuhuoneeseen sängyn alle, mikä on sen vakiopaikka. Päässä oleva pönttö esti sinne menon. Etsin sitten sopivankokoiset joustavat housut (urheilualusasun) ja leikkasin siitä sopivan pätkän. Reiät takajalkoja varten ja pujotin sen Sindin päälle. Omien housujen vaihdon jälkeen menin katsomaan sitä ja totesin, että sielläkin oli märkää. Lattia oli märkä ja tietenkin myös juuri tekemäni puku. Mutta housuissahan on kaksi lahjetta, leikkasin myös toisen ja vaihdoin Sindille kuivaa päälle ja märkä pesun jälkeen kuivamaan. Kuivasin myös lattian ja heittelin sinne talouspaperia, jotta ne imisivät liiat nesteet. Sindi ei niistä kuitenkaan pitänyt ja siirtyi toiseen päähän. Kokeilin vähän ajan päästä viedä sen ulos ja sinnekin tuli pissat ja onneksi vuotaminen loppui siihen. Illalla Sindi jo vähän söi herkkuja.

Seuraavana päivänä oli aikomus jättää Sindi kotiin, kun lähdimme Kiran ja Tytin kanssa lenkille. Sindi oli kuitenkin eri mieltä. Se asettui ovelle sen näköisenä, että minua ette kotiin jätä. Isäntä sai sitten selkäänsä Sindin punaisen repun ja Sindi oli siellä tyytyväisenä koko lenkin ajan. Haava oli niin puhdas ja siisti, että en pitänyt tarpeellisena suihkuttaa sitä. Olin saanut ohjeet, että voi suihkuttaa lämpimällä vedellä päivittäin, mutta taisin tehdä sen 3 kertaa ja niistäkin 2 johtui siitä, että Sindi oli ulkona vähän kuraantunut. Alussa otin puvun ulos mennessä pois, mutta pian huomasin, että riittää, kun vetää takajalat pois rei'istä ja kääntää loppuosan vatsan ympärille. Jouduin tekemään vielä kolmannenkin puvun sille ja kokeilin eri tapoja saada se pysymään päällä. Parhaaksi osoittautui kuminauha kaulan alla. Reiät myös etujaloille ei ollut yhtä hyvä.

Sindi ei missään vaiheessa yrittänyt nuolla haavaa. Ainoastaan kerran huomasin, että puku oli märkä ja luulen sen johtuneen nuolemisesta. Se ei myöskään vaikuttanut kivuliaalta. Makaili kyllä pääasiasssa sängyn alla tai punaisessa repussaan. Sai kipulääkettä 5 päivän ajan ja viikon antibioottikuurin.

Tikkien poisto perjantaina 11.9. Eläintenhoitajan mielestä haava oli parantunut oikein hyvin ja tikkien poisto onnistui hyvin, kun minä pidin Sindin selällään pöydällä. Itse niitä ei kyllä olisi saanut poistettua, niitä oli aika monta. Ohje oli, että pukua olisi hyvä pitää vielä sinä päivänä, mutta seuraavana päivänä voi jatkaa normaalia elämää. Meni siinä kuitenkin pari viikkoa, ennenkuin Sindi siirtyi takaisin sänkyyn nukkumaan. Nyt haava on vielä havaittavissa, mutta näyttää hyvältä. Ainoaksi ongelmaksi on jäänyt oikean etujalan ontuminen. Olen jo jonkin aikaa syöttänyt Sindille ja Kiralle glukosamiinivalmistetta ja nyt saavat myös kalaöljyä. Toivottavasti ne vähitellen saavat ontumisen loppumaan. Ontuminen on pahinta Sindillä heti liikkeellelähdön jälkeen, mutta lievää ontumista on koko ajan.

Olimme 7.8.2015 agilityhallilla treenaamassa. Harjoitus päättyi siihen, että Kira epäonnistui matalalla hypyllä tai sen jälkeisessä tiukassa käännöksessä. Tuli surkeana kolmella jalalla luokseni. Päällepäin ei ollut mitään erityistä havaittavissa, mutta ei laittanut oikeaa takajalkaa maahan ja loikki kolmella jalalla. Jalan maahanlaitto tuntui todella sattuvan. Sain sen seisomaan neljällä jalalla, mutta liikkuminen ei onnistunut ollenkaan. Tilanne jatkui samanlaisena viikonlopun yli. Paikalla ollessaan ei vaikuttanut mitenkään kivuliaalta, mutta ei halunnut liikkua ollenkaan. Kannoin sen ulos useita kertoja päivässä. Pissat kävi tekemässä, muuten pysyi paikallaan.

Maanantaina yritin varata aikaa lähieläinlääkärille, mutta sain ajan vasta torstaille. Onneksi sain sille ajan toiselle eläinlääkäriasemalle tiistaiaamuksi. Siellä kuvattiin selkä ja takaraajat. Lääkärin kommentti: "Tunnustelussa ei arista selkää eikä jalkojaan, nivelien tunnustelu ok, ei haavoja eikä turvotuksia havaittavissa. Oikea patella luksoi mediaalisesti. Huoneessa kävelee varoen kaikilla jaloilla. Röntgenkuvissa ei selkeitä luustomuutoksia havaittavissa. Oikea polvi hieman löysempi kuin vasen, patellaluksaation lisäksi voi olla kyseessä osittainen ristisidevaurio. Kipulääkepistos klinikalla. Kipulääkitystä (Meloxoral) jatketaan huomisaamusta ja lepoa, pienet kävelylenkit tarpeille. Kuvissa ummetusta paksusuolessa havaittavissa, mikrolax klinikalla. Kotona märkää ruokaa." Kannoin Kiran ulos heti, kun se oli vähän tolkuissaan ja ensimmäinen ajatus sillä oli KAKKA. Sitä tuli heti jonkin verran ja illalla kotona loput. Varasin heti ajan Kvistille perjantaille.

Liikkuminen alkoi sujua jo vähän paremmin, loikki kuitenkin enimmäkseen kolmella jalalla. Hitaasti kulki jo neljällä jalalla. Nyt pidin huolen, että liikkui riittävästi, jotta kakkaaminen onnistui säännöllisesti. Käytin apuna vatsan ali vedettyä pyyheliinaa.

Perjantaina Kira oli jo niin hyvässä kunnossa, että käveli itse autosta eläinlääkäriasemalle sisään. Kvistin diagnoosi oli: "Polvilumpion sisäpuolinen sijoiltaan meno eli patellan mediaalinen luksaatio. Jos tilanne ei parane viikonlopun aikana, suositan leikkaushoitoa. Rauhoituksen aikana, ennen leikkausta, arvio ristisiteistä. Kipulääke edelleen." Suositteli myös uittamista lihasten voimistamiseksi ja sanoi, että jos lihakset saisi riittävän vahvoiksi, leikkausta ei tarvita.

Onneksi oli elokuun helteet ja niinpä Kira kanssa lähdettiin uimaan Paimelaan perjantai-iltapäivällä. Kiralle uimaliivi päälle ja kannoin sen polviin asti veteen. Laskin Kiran veteen ja pidin liivien kahvasta kiinni. Aluksi Kira räpiköi liikaakin ja vesi roiskui. Rauhoittui nopeasti uimaan tasaisesti. Annoin sen mennä rannalle ja vähän ajan päästä uusittiin uinti. Kira ei ole koskaan ollut innokas uimaan. Muutaman kerran kesässä olen kantanut sen järveen, niin että se on joutunut uimaan muutaman metrin rantaan. Mielestäni se on kuitenkin uinut hyvin ja rauhallisesti turhia räpiköimättä. Helteitä jatkui pari viikkoa ja kävimme kymmenisen kertaa uimassa eri paikoissa. Vähitellen pidensin uintiaikaa ja lisäsin uintijaksojen määrän kolmeen. Paimelan lisäksi kävimme Vääksyssä, Mukkulassa ja Joutjärvessä. Joutjärven päässä oleva pieni koiraranta oli mukava paikka, en ollut sitä aiemmin tiennyt olevan. Joillakin rannoilla lisäksi kävelytin Kiraa matalassa vedessä.

Muutakin kuntoilua tehtiin. Kävelyn helpottamiseksi tein Kiralle valjaat, joiden avulla se pystyi tulemaan mukaan lenkille. Niiden avulla takapäätä pystyi tukemaan, niin että kävely neljällä jalalla onnistui. Reilun viikon käytön jälkeen valjaista pystyi vähitellen luopumaan. Jumppapallon päällä tasapainoilua on myös tehty ja sitä jatketaan edelleen. Maahan asetettujen tikapuiden yli kävelyä alettiin tekemään, kun kävely alkoi sujua. Sitäkin jatketaan edelleen kävellen ja ravaten.

Reilu kuukausi tapaturman jälkeen, 12.9.2015, Kira oli jo niin hyvässä kunnossa, että oli nollakoirana rally-tokokisoissa mestariluokassa. Suoriutui mielestäni ihan hyvin. Välillä on pientä ontumista havaittavissa. Leikkii ja riehuu Tytin kanssa välillä vähän liikaakin. Mutta se varmaan auttaa vahvistamaan lihaksia. Painoa pitäisi vähän pudottaa, mutta se on hankalaa. Kvistin mielestä Kira oli aikamoinen tankki. Ja silloin se oli laihimmillaan. Sen jälkeen painoa on tullut lisää yli 300 g, kun ruokahalu on palannut ennalleen.

Kira on ollut agilitykurssilla. Valitettavasti vaan pakkasten takia kaksi kertaa jouduttiin perumaan. Viime perjantaina taisi olla jo lämpötila plussan puolella. Kira on aivan hulluna agilityyn, toivottavasti saan sen innon säilymään. Olemme yleensä menneet kurssille hyvissä ajoin, niin että ehdin treenaamaan Kiran kanssa vähän aikaa rauhassa lähinnä kujapujottelua, mutta vähän muitakin juttuja. Viimeksi tunnin lopuksi tehtiin vielä lyhyt rata, olisiko ollut 7 estettä, pari hyppyä, pari putkea, A, puomi ja pöytä. Radan jälkeen Kira alkoi haukkua, että miksi pysähdyttiin, minne seuraavaksi. Mentiin sitten rata toisin päin ja intoa riitti. Alkaa helposti haukkumaan, jos en ajoissa neuvo, mikä este suoritetaan seuraavasti, mutta ohjauksen toimiessa pysyy yleensä hiljaa. Aina en edes huomaa, haukkuuko se.

Pussin meni ensimmäistä kertaa niin, että kangasta ei pidetty auki. Ei tarvittu kuin pari harjoitusta.

Pysyy nyt hyvin lähdössä paikallaan, kun olen aina palauttanut sen takaisin, jos on lähtenyt ennen lupaa. Harjoiteltiin myös niin, että jätin Kiran odottamaan ja vein lelun parin hypyn taakse. Sitten palasin ensimmäisen esteen viereen ja annoin luvan ylittää esteet.

Kontaktit sujuvat varsin hyvin, vaikka Kira ei aina muistakaan pysähtyä, ei kuitenkaan hyppää. Saas nähdä toimiiko itsenäinen kontaktien suoritus vai täytyykö siihen lisätä joku muistutuskäsky.

Pujottelua kokeiltiin 6 kepillä "vanhanaikaisesti", kun kujakepit olivat syrjässä niin hankalasti, etten viitsinyt ottaa niitä esille. Seuraa ohjausta aika hyvin ja pujottelu onnistuu jotenkuten. Aion kuitenkin jatkaa kujakeppiharjoittelua, kunhan lumet sulavat ja omat kepit paljastuvat lumen alta. Nyt näkyy vain 10 senttiä keppien päistä.

Tänään kävimme vaihteeksi Salpakankaan hallilla. Pakkasta oli 16 astetta, niinpä lenkki jäi lyhyeksi. Sindi meni kiireesti takaisin autoon ja Kira pääsi halliin harjoittelemaan.

Pussia kokeiltiin pari kertaa avustettuna. Putkia se juoksenteli itsekseenkin, mutta sitten kun olisi pitänyt mennä läpi, se kääntyikin aina kesken takaisin. Yritin tehdä hyppy-putki-hyppy -sarjan ja taisi se lopulta onnistua viidennellä yrityksellä.

Kira ei suostu käskystä jäämään esteen taakse vaan kävelee perässä, mutta pysyy istumassa, kun saa istua ilman käskyä. Minä vaan joudun odottamaan pari minuuttia, että neiti suvaitsee istua. Toivottavasti se vähitellen oppii istumaan nopeammin jätettäessä esteen taakse.

Kontakteja yritettiin harjoitella hiirimaton ja naksuttimen kanssa. Kira vaan itsepintaisesti pysähtyy seisomaan etutassut esteen reunalla, vaikka olen yrittänyt opettaa sitä pysähtymään etutassut maassa. Vaikka se muuten menee seisomaan hiirimatolle, niin puomin alla se ei sitä tunnu huomaavankaan. Toimisikohan sen oma menetelmä?? Aalla se juoksee nätisti alas asti, mutta puomilla en juoksukontaktiin luottaisi. Varsinkin, kun olen nähnyt, millaisia loikkia Kira pystyy tekemään...

Pujotteluakin harjoiteltiin kujakepeillä. Ensin Seppo meni toiseen päähän lelun kanssa ja minä pidin Kiraa kiinni ja juoksin sitten sen vierellä. pari kertaa onnistui hyvin. Olen vähän epäillyt, onko Kira vielä tajunnut niistä mitään, mutta tänään se osoitti, että jotakin on jäänyt mieleen. Se kävi istumaan metrin verran vinoon kujasta, kun jätin sen ja menin toiseen päähän ja epäilin, että onnistuuko, mutta hienostihan se meni.

Sindikin pääsi Sepon kanssa harjoittelemaan, kun kävelin vähän Kiran kanssa ulkona. Yhdessä niitä ei kannata halliin viedä, siitä tulee vaan sähellystä.

Kävimme tänään agilityhallilla. Ensin teimme puolen tunnin lenkin metsäteitä pitkin. Koirat villiintyivät täysin, kun vastaan tuli collie omistajiensa kanssa. Sindi pelästyi, kun ilmestyivät yllättäen metsästä ja pelästytti Kirankin. Kira lopetti haukkumisen vasta, kun lähdin Sindin kanssa poispäin. Kira on kuuro haukkuessaan, mutta katsoo sentään välillä, missä muut ovat. Lenkin loppupuolella yksinäinen nainen käveli jonkin matkaa perässämme. Hän ei aiheuttanut koirissa mitään reaktiota, ennen kuin ohi mennessään kehui kauniita koiria. Silloin Kira alkoi haukkua ja hyppiä. Pelästytti naisparan kokonaan. Kira on vähän outo suhtautumisessaan vieraisiin ihmisiin, yleensä on aivan ystävällinen, mutta välillä lähes vihainen. On ollut liian vähän tekemisissä ihmisten kanssa.

Lenkin jälkeen Sindi sai tehdä evl:n yksittäisliikkeet kentällä. Oli hirveän innoissaan ja se kyllä kuuluikin. Jaksoi yllättävän hyvin pitkän seuraamisen, loppua kohti seuraaminen vain parani, kun ylimääräiset hypyt ja kiljumiset jäivät pois. Neliökäynnissä sanoin maahan-käskyn liian tuimasti, toisella yrityksellä iloisemmalla käskyllä meni maahan hyvin. Seuraaminen oli hieman pomppuista. Luoksetulossa yllättäen ennakoi pysähdyksiä. Ruutuunmenossa lähti ensin väärälle merkille, mutta toinen yritys onnistui oikein hyvin, meni ruudussa suoraan maahan. Ohjattu nouto muuten oikein hyvin, mutta luovutuksessa ongelmia. Sama juttu muissakin noudoissa. Kauko-ohjauksessa liikkui melkein puoli mittaansa eteenpäin ja istui seisomasta vasta kolmannella käskyllä. Palkkioksi heitin sille lelun ja silloin paljastui, että Sindin niska oli niin kipeä, että vaikka se juoksi lelun perään, se ei ottanut sitä maasta. Ja ensi lauantaina pitäisi mennä Asikkalaan kokeisiin...

Kiran kanssa mentiin sitten halliin harjoittelemaan esteitä. Meni itsekseen keinun, mutta pelästyi alastulossa. Sitä sitten harjoiteltiin hihnassa namien kanssa muutama kerta ja totuteltiin keinun hitaaseen alastuloon. Puomin kontaktia yritettiin myös harjoitella, mutta tuntuu vaikealta saada Kira seisomaan takatassut puomilla ja etutassut maassa, ehkä tarvitaan hiirimattoa... Rengas ja putket sujuivat hyvin. Pussia harjoiteltiin ensimmäistä kertaa ja se sujui heti aika hyvin, pussia täytyi avata vain vähän. Muutamaa hyppyäkin harjoiteltiin ja meni jo kolme hyppyä peräkkäin, kun isäntä oli esteiden takana lelun kanssa.

Kira pääsi koirakouluun viimeiselle kerralle mukaan, juoksu oli jo ohi, mutta varmuuden vuoksi pidin sen vielä erossa muista koirista. Luoksepäästävyys on ongelma, pyrkii hypäämään "tuomarin" päälle. Paikallamakuu sujui jo varsin hyvin, kävin syöttämässä namia välillä. Pysyi paikallaan, kun kävelin 20 metrin päähän. Maahanmeno liikkeessä ei vielä suju, vaikka muuten menee hyvin ja nopeasti maahan, välillä silloinkin, kun ei pitäisi. Seisomaan pysähtyminen on parantunut, kun olen harjoitellut takapalkan kanssa. Ei vaan malttaisi seurata poispäin lelusta. Estehyppykin sujuu jo muuten, mutta miettii vähän aikaa käskyn jälkeen.

Kira osoitti olevansa kelpo jälkikoira. Lenkillä otin Kiran kiinni ja jäin sen kanssa hetkeksi odottamaan, kun isäntä jatkoi matkaa. Annoin vain isännälle ohjeeksi, että älä kulje polulla vaan mene vähän vasemmalle. Kira lähti hyvin jäljestämään, mutta hukkasi jäljen reilun sadan metrin jälkeen. Pyörimme rinkiä jonkun aikaa, mutta jälkeä ei löytynyt. Huutelin jo isäntää saamatta vastausta, yritin soittaa kännykälläkin, mutta isännällä ei ollut kännykkää mukana. Palasimme sitten takaisin jäljen alkuun ja Kira jäljesti hyvin samaa reittiä, mitä olimme jo aiemminkin kulkeneet. Ajattelin, että päädymme samaan paikkaan kuin ensimmäisellä yrityksellä. Yllättäen Kira kääntyikin yhdessä kohtaa eri suuntaan ja sitten mentiin jo välillä juosten. Tulimme polulle ja Kira meni polun yli, minä en kuitenkaan uskonut, että isäntä olisi mennyt sinne. Kira tulikin takaisin ja lähti kulkemaan polkua ja isäntä löytyi pian puun takaa. Sanoi sitten, että hän oli mennyt ensin polun yli, mutta tullut sitten kuitenkin takaisin polulle. Sen verran aikaa kului, että hän jo epäili, että olen mennyt kotiin laittamaan ruokaa. Opin ainakin sen, että kokemattoman koiran kanssa harjoitellessa täytyy jäljen tekijälle antaa tarkemmat ohjeet, kuten esim., että älä mene yli 200 metrin päähän, nyt matkaa tuli yli puoli kilometriä. Aika hyvä suoritus pennulta, joka aiemmin oli jäljestänyt vain parikymmentä metriä.

Olen yrittänyt harjoitella Kiran kanssa pihalla kontaktilla pysähtymistä. Laitan ison levyn maahan ja lelun parin metrin päähän siitä. Kira levylle ja kun se kävelee lelua kohti, pysäytän sen hihnalla, kun etutassut ovat maassa. Pienen hetken jälkeen saa luvan mennä lelulle. Ei oikein ole vielä ymmärtänyt, mitä pitäisi tehdä. On kuitenkin niin vauhdikas tapaus, että mielestäni pysäytyskontaktit ovat ainoa vaihtoehto. Täytyy lähteä treenaamaan oikeilla esteillä, jos se sitten tajuaisi paremmin.

Kira painoi 4.10. jo 4,8 kg. Tällä hetkellä tuntuu aika laihalta.